Bändileiri 4-6.6.2025

Kesäloma häämöttää ja kalenterissa ei mitään mukavaa tekemistä? Ei hätää, sillä järjestämme Varsinais-Suomen Kansanopistolla 4-6.6 pop/rock -bändileirin. Leiri on suunnattu nuorille (+ 15v.) ja intohimoisille musiikin harrastajille, jotka haluavat soittaa yhdessä ja siinä samalla oppia lisää musiikin saloista. Ja tottakai varttuneemmatkin musiikin harrastajat ovat tervetulleita!

Kokoonnumme kurssiviikolla 4.-6.6 keskiviikosta perjantaihin päivittäin ja aikataulu on leppoinen klo 12 – 18. Kurssipäiviin sisältyy omakustanteiset lounas- ja kahvitauot. Kaksi ensimmäistä päivää käytämme ohjelmiston harjoitteluun, jonka päätämme yhdessä leiriläisten kanssa. Leirin viimeisenä iltana soitamme keikan kootusta ohjelmistosta. Tällöin päivä saattaa olla hieman pidempi, riippuen keikkapaikasta.

Opistolta löytyy perus bändikamat (rummut, piano, vahvistimet), joten tarvitset vain itsesi ja mahdollisen oman soittimesi (kitara, basso) mukaan. Opettaja toimii pitkän linjan muusikko / soitonopettaja Sami Niskavaara, joka on toiminut ammattilaisena alalla yli 25-vuotta.
Leiripaikat täytetään niin, että saamme sopivan kokoonpanon aikaiseksi. Jos oppilaita riittää kahteen eri kokoonpanoon asti, niin silloin leirillä myös kaksi ohjaajaa.

Kauempaa tulevien on mahdollisuus majoittua opiston päärakennuksessa tai asuntolassa.

Bändileiriä ohjaa kokenut musiikin ammattilainen ja soitonopettaja Sami Niskavaara. Tervetuloa hauskan oppimisen ja yhdessä tekemisen bändileirille!

Kurssimaksu

Kurssin hinta on 149€. Ilmoittautumisia otetaan vastaan kurssien alkamiseen saakka. Ilmoittautumisen jälkeen lähetetään sähköpostilla kurssivahvistus ja lasku, joka tulee olla maksettuna ennen kurssin alkua. Vahvistuksen yhteydessä saat lisätietoja ja matkustusohjeet. Huomioithan, että kurssi-ilmoittautumiset ovat sitovia ja ne voi perua viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin aloitusta. Kurssimaksu palautetaan ainoastaan siinä tapauksessa, ettei kurssille ilmoittaudu riittävää määrää opiskelijoita, tai lääkärintodistusta vastaan.

Kurssimaksuun ei sisälly ruokailuja. Kursseille osallistuvien on mahdollista käyttää esim. mikroaaltouunia, vedenkeitintä ja kahvinkeitintä. Opistolla majoittuvilla on käytössään myös yhteiskeittiö.

Majoitus

Kurssien aikana on mahdollista majoittua VSKO:lla edulliseen hintaan joko omilla tai opiston liinavaatteilla. Liinavaatteet sisältävän majoituksen hintaan sisältyy myös pyyhe. Kaikissa huoneissa on oma wc/suihkutila, ja opistolla majoittuvien on mahdollista käyttää huoneiden yhteydessä olevia yhteiskeittiöitä.

Kursseihin liittyvät kysymykset voi osoittaa koulutussihteerille.

Koulutussihteeri

Kaisa Mustalampi
050 913 4656
kansanopisto@vsko.fi

Vistantie 37
21530 Paimio

TÄYTÄ ILMOITTAUTUMISLOMAKE TÄSTÄ

Tietosuojaseloste (avaa linkki tästä uudelle välilehdelle)











    Vakuutan olevani täysi-ikäinen.Toimitan huoltajani allekirjoittaman suostumuksen kurssille osallistumisesta viimeistään kurssin alkaessa.