Kurssi on vuoden mittainen ja suunnattu oppivelvollisuuden alaisille opiskelijoille. Tämä maksuton opintokokonaisuus antaa nuorille turvallisen ja inspiroivan ympäristön itsenäistymiseen, oppimiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Kurssin aikana pääset kehittämään taitojasi sekä musiikin että elämänhallinnan osa-alueilla. Opinnot koostuvat seuraavista kokonaisuuksista:
Musiikki ja luovat alat: Ohjattu yhtyesoitto, musiikin hahmotus ja säveltapailu, musiikkiteknologia, musiikin tuotanto sekä sisällöntuotanto ja näyttelijäntyö.
- Arjen taidot ja elämänhallinta: Käytännönläheistä opetusta esimerkiksi taloudenhallinnasta, ruoanlaitosta ja hyvinvoinnista.
- Valmiuksia tulevaisuuteen: Tukea jatko-opintoihin hakeutumisessa ja urasuunnittelussa.
- Vuorovaikutus- ja viestintätaidot: Ryhmässä toimimista, esiintymistaitoja ja itseilmaisua.
Musiikkivuosi tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua erilaisiin projekteihin ja esiintymisiin sekä verkostoitua taidealalla. Kansanopiston yhteisöllinen ympäristö tukee opiskelijoiden kasvua kohti itsenäistä elämää ja omaa täyttä potentiaaliaan, sekä antaa hyvät valmiudet jatko-opintoihin tai työelämään.
Opistovuoden aikana on myös mahdollista majoittua opiston asuntolassa. Tervetuloa viettämään unohtumatonta vuotta musiikin ja oppimisen parissa!
KATSO OPINTOSUUNNITELMA
HAE MUKAAN