Teatteri & Maskeeraus

Linjan tavoitteena on antaa opiskelijalle perustietoa ja osaamista teatterin eri osa-alueista. Tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä teatterialan ammattikoulutukseen tai syventää taitoja esim. teatteriharrastusta varten.

________________________________

Teatteri

Teatteri & Maskeeraus -linja keskittyy käytännön harjoitteluun, ja opiskelijat valmistavat vuoden aikana useita esityksiä. Esitykset rakennetaan opiston musiikkilinjojen kanssa yhteistyönä, joten opiskelija pääsee tutustumaan moniin työskentelytapoihin ja tutustuu näytelmän valmistamiseen alusta loppuun saakka. Linjalla oppimaansa opiskelija voi hyödyntää teatterialan jatkokoulutuksen ja harrastuksen lisäksi monissa kasvatus-, opetus- ja sosiaalialan työtehtävissä ja koulutuksissa.

Teatteriopintoihin sisältyvä teoria sidotaan käytännön tekemiseen, jotta se voidaan sisäistää harjoitusten avulla. Vaikka opiskelujen pääpaino on näyttelijäntyöllä ja maskeerauksella, sisältyy koulutukseen opetusta myös mm. teatterihistoriasta, eri tanssilajeista, lavastuksesta, musiikista ja akrobatiasta riippuen myös opiskelijan itsensä toivomista painotuksista. Paimiossa toimii aktiivisesti myös kesäteatteri, jonka toimintaan opiskelija halutessaan pääsee osallistumaan.

Maskeeraus

Koulutuksen aikana opetellaan mm. aikakausimeikkejä (vuosisataja vuosilukumeikit), roolimaskeeraukset, vanhennukset, ruhjeet ja vammat, kampaukset ja drag show -meikit. Lisäksi lukuvuoden aikana perehdytään muoto- ja värioppiin, tyylihistoriaan sekä teatteri- ja näytösmeikkeihin. Opetusohjelmaan kuuluu myös hiuslisäkkeiden ja partojen sekä viiksien käyttö maskeerauksessa, ja opintoja liittyen asiakaspalveluun, markkinointiin ja projektityöskentelyyn. Opiskelija saa kokonaiskäsityksen myös maskeeraajan työstä aina teoksen visuaalisesta suunnittelusta budjetin laskemiseen ja maskeeraamiseen esityksen aikana. Lukuvuoden aikana opiskelija kerää oman portfolion valokuvineen. Maskeerauksen painotuksella opetussuunnitelma on laadittu näyttötutkinnon vaatimusten pohjalta.

KATSO OPINTOSUUNNITELMA

Muita opintoja

Linjan hintaan sisältyy myös yksi 30min viikoittainen yksityistunti: rummut, lyömäsoittimet, basso, keyboardit, kitarat tai laulu. Halutessaan opiskelija saa yksityistuntinsa elektronisesta musiikista, biisinteosta tai musiikkiteknologiasta (studio ja live).

Musiikkiopintoja valitseva voi suorittaa Suomen musiikkioppilaitosten liiton vaatimuksia vastaavia kurssitutkintoja musiikin teoriasta. Lisäksi linjalle kuuluu opetusta stemmalaulussa sekä pop/rock/jazz -musiikin historiassa. Opiskeluun sisältyy myös kaikille linjoille yhteisiä yleisen kulttuurintuntemuksen tunteja, joilla käy eri taiteenalojen ammattilaisia luennoimassa. Lisäksi tarjotaan jatko-opintoihin suuntaavaa opinto-ohjausta sekä pääsykoevalmennusta. Opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa näyttötutkinto maskeerauksesta ja tämän jälkeen opiskelija on valmis toimimaan maskeeraajan työtehtävissä. VSKO tekee yhteistyötä Stadin Aikuisopiston kanssa ja opiskelijalla on riittävien taitojen myötä mahdollisuus suorittaa lukuvuoden päätteeksi Esitys- ja teatteritekniikan ammatti- ja erikoisammattitutkinto (ent. Teatterialan ammattitutkinto, osaamisala maskeeraus) Stadin Aikuisopistossa näyttökokeena. (Tutkintomaksu n. 1000 €)

 

 

Linjan hinta:

485€/kk sis. majoituksen (2hh). Lisähinta 1hh 156€/kk. Lounas opiskelupäivinä 95€/kk
105€/vk ilman majoitusta ja lounasta

Opintolinjan hinta sisältää 30min yksityisopetusta viikoittain (pl. ensimmäinen ja viimeinen viikko). Opiskelijalla on halutessaan mahdollisuus ostaa lisää yksityistunteja.

Hinta sisältää perusmateriaalit. Mahdollisia lisäkuluja voi aiheutua opiskelijan painotuksista maskeerauksen opintoihin liittyen. Linjalla opiskellaan 34 viikkoa päätoimisesti.