Musiikkiteatteri
Musiikkiteatteri -linja on suunniteltu sinulle, joka haluat kehittää monipuolisesti esiintymistaitojasi näyttelijänä ja musiikin esittäjänä. Pääset kehittämään omaa ilmaisua niin näyttelijänä, laulajana kuin tanssijanakin. VSKO:n tiivis yhteisö on turvallinen tila löytää itsestään uusia puolia ja kokeilla omia rajoja. Opiskelijoille annetaan myös jatko-opintoihin liittyvää valmennusta. Opintoihin kuuluu mm. projekteja, näyttelemistä, bändisoittoa, musiikin hahmottamista, laulua ja musiikkiteknologiaa.
________________________________
Musiikkiteatteri-linja keskittyy käytännönläheiseen harjoitteluun ja esitysten tekemiseen. Lukuvuoden aikana opiskelijat valmistavat useita musiikkiteatteriesityksiä, jotka toteutetaan yhteistyössä opiston muiden musiikkilinjojen kanssa. Opiskelija pääsee tutustumaan musiikkiteatteriesityksen valmistamiseen kokonaisvaltaisesti ideasta valmiiksi esitykseksi sekä erilaisiin työskentelytapoihin ja rooleihin tuotantoprosessin aikana.
Opetuksessa painottuvat kehonhuolto, liikekieli, tanssi ja äänenmuodostus, jotka muodostavat musiikkiteatteri-ilmaisun perustan. Linjan tavoitteena on antaa opiskelijalle monipuoliset perustiedot ja -taidot teatterin ja musiikin eri osa-alueista sekä vahvistaa esiintymisvarmuutta ja ilmaisukykyä.
Opintoihin sisältyy viikoittainen 30 minuutin yksityistunti, jonka opiskelija voi valita näytelijäntyöstä, laulusta tai haluamastaan instrumentista. Lisäksi linja tarjoaa laadukasta ja käytännönläheistä opetusta musiikista, musiikin hahmottamisesta, stemmalaulusta, musiikkiteknologiasta sekä bändisoitosta ja konserttitoiminnasta.
Linja antaa valmiuksia hakeutua teatteri- ja musiikkialan jatkokoulutukseen sekä syventää taitoja harrastuspohjalta. Opintoja voi hyödyntää myös kasvatus-, opetus- ja sosiaalialan työtehtävissä. Opiskelijoille tarjotaan opinto-ohjausta, jatko-opintoihin valmentavaa tukea sekä pääsykoevalmennusta. Lisäksi kaikille linjoille yhteiset kulttuurintuntemuksen opinnot ja vierailijaluennot sekä musiikin markkinointiin ja alan yrittäjyyteen liittyvät perusteet laajentavat opiskelijan ymmärrystä taide- ja kulttuurikentästä.
KATSO OPINTOSUUNNITELMA
KATSO ESIMERKKI LUKUJÄRJESTYS
Kenelle linja sopii?
Musiikkiteatteri-linja sopii sinulle, jos:
- olet kiinnostunut näyttelemisestä, laulamisesta ja liikkeestä
- haluat oppia esiintymistä käytännön esitysten kautta
- pidät yhteistyöstä ja ryhmässä työskentelystä
- haluat kehittää ilmaisutaitojasi ja esiintymisvarmuuttasi
- tähtäät teatteri- tai musiikkialan jatko-opintoihin tai harrastuksen syventämiseen
- olet aloittelija, harrastaja tai jo esiintymistä kokenut
Miksi hakea Musiikkiteatteri-linjalle?
- Saat käytännön kokemusta musiikkiteatteriesitysten tekemisestä
- Kehität kokonaisvaltaisesti kehoa, ääntä ja ilmaisua
- Opiskelu on yhteisöllistä ja yksilöllisesti ohjattua
- Pääset työskentelemään yhdessä muiden musiikkilinjojen kanssa
- Linja toimii vahvana ponnahduslautana jatko-opintoihin teatterin ja musiikin alalla
Linjan hinta:
396,66€/kk ilman majoitusta
485€/kk sis. majoituksen kahden hengen huoneessa
Opintolinjan hinta sisältää 30min yksityisopetusta viikoittain (pl. ensimmäinen ja viimeinen viikko).
Opiskelu oikeuttaa hakemaan Kelan myöntämää opintorahaa ja asumislisää.
